Marketta Könönen Vuoden Lampun Henki -tunnustuksen saaja Pirkanmaalla

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Tampereen kaupungin Nekalan kirjaston johtaja Marketta Könöselle luovutettiin vuoden lastenkulttuuritoimija- eli Lampun henki -palkinto tunnustuksena elämäntyöstä lastenkulttuurin parissa. Palkinto luovutettiin LOP & Taikalamput syttyvät -perhetapahtumassa 20.11.2011., ja sen myönsivät Pirkanmaan Taikalamppu sekä Tampereen lasten ja nuorten palvelujen lautakunta.

Marke Könönen on tehnyt pitkään määrätietoista ja johdonmukaista työtä lasten lukuharrastuksen edistämiseksi. Hän on kehittänyt kirjastoa osaksi ympäröivää yhteisöä ja tehnyt kirjastosta merkittävän osan Nekalan koulun toimintaa. Hän on myös kohottanut kirjaston merkitystä kulttuurin välittäjänä.

Könösellä on uskomaton kyky saada kirjat elämään ja sitä kautta innostaa lapsia lukuharrastukseen. Hän on tunnettu ja pidetty alueen lasten keskuudessa. Hän on myös työtä pelkäämätön tekijä, jonka ammattitaitoon on voinut aina luottaa.

Vuosittain myönnettävän Lampun henki -palkinnon saaja voi olla pirkanmaalainen henkilö tai muu toimija, joka on tehnyt merkittävää työtä lastenkulttuurin hyväksi.

Lisätietoja:

Tampereen kaupungin johtava koordinaattori Marianna Lehtinen,
puh. 040 801 6868 ja sähköposti marianna.lehtinen(at)tampere.fi