Lapin uutiset

24 tuntia sarjakuvaa Rovaniemellä

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Kansainvälinen 24 tuntia sarjakuvaa tapahtuma järjestetään Lapin maakuntakirjastolla jo neljättä kertaa 1-2.10.2010. Virallinen 24HourComicsDay on lauantai 2.10.2010. Tapahtumassa sarjakuvapiirtäjät eri puolilla maailmaa yrittävät piirtää 24 tunnissa 24 -sivuisen sarjakuvan. Tapahtuma järjestetään ainakin 19 maassa ja 114 paikkakunnalla. Suomessa tapahtumia on tänä vuonna viisi. Rovaniemen lisäksi sarjakuvaa piirretään Limingassa, Muhoksella, Jyväskylässä ja Turussa. Rovaniemen tapahtuman järjestävät Lapin maakuntakirjasto ja Lapin lastenkulttuuriverkosto.

Rovaniemellä piirtäjät ovat yli 13-vuotiaita lappilaisia nuoria. Mukaan mahtui kaikkiaan 43 sarjakuvan harrastajaa. Pääosa piirtäjistä on Rovaniemeltä, mutta osallistujia saapuu myös Kemistä, Keminmaalta, Sodankylästä, Tervolasta ja Torniosta. Piirtäjien ei tarvitse olla julkaisseita sarjakuvataiteilijoita vaan pääasia on tapahtumaan osallistuminen ja sarjakuvaharrastuksen edistäminen. Kaikilla Rovaniemen tapahtumassa valmistuneilla sarjakuvilla voi osallistua yhteiseen näyttelyyn netissä ja Lapin maakuntakirjaston aulassa 11-23.10.2010. Lisäksi valmiiden sarjakuvien kopiot lähetetään Yhdysvaltoihin tapahtumaa organisoivalle taholle (ComicsPRO) arkistointia varten.

Jos tapahtuman 24 tuntia ja 24 sivua tuntuu liian suurelta urakalta yksin, tapahtumaan voi osallistua joko lyhyemmällä sarjakuvalla tai kaveriporukassa. Kuitenkin vain yksin 24 tunnin aikana piirretyt sarjakuvat ovat virallisia 24 Hours Comics -sarjakuvia. Tapahtuman sarjakuvien aiheet ja tekniikat ovat vapaat, mutta piirrettävää sarjakuvaa ei ole saanut valmistella etukäteen vaan sarjakuva piirretään alusta loppuun tapahtuman aikana.

Tapahtuman kansainväliset kotisivut www.24hourcomicsday.com

Lisätiedot Tuija Kautto-Seinäjokinen 040 5600 814

 

Ijahis Idja Inarissa 20-22.8.2010

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Ijahis Idja Inarissa 20-22.8.2010

 

Alkuperäiskansojen musiikkifestivaali järjestetään Inarissa 20-22.8.2010. Festivaalilla kuullaan saamelaista musiikkia ja alkuperäiskansavieraita saapuu Kanadasta ja Venäjältä. Festivaalin ensimmäinen päivä on perinteisesti lasten ja nuorten päivä.

 

Lasten ja nuorten päivä perjantaina 20.8.

• Musiikkityöpajat klo 9-12. Työpajojen ohjelmassa on musiikkia ympäri maailman ja työpajoissa oppilaat pääsevät itse nikkaroimaan biisejä.

• Ijahis Idja násttazat –konsertti klo 13-15. Konsertissa lavalle pääsevät Saamenmaan nuoret lupaukset ja uudet kyvyt!

 

www.ijahisidja.fi

 

 

Ijahis Idja Anáris 20-22.8.2010

 

Eamiálbmogiid musihkkafestivála lágiduvvo Anáris 20-22.8.2010. Festiválas gullat sámemusihka ja eamiálbmotguossit bohtet Kanadas ja Ruoššas. Festivála vuosttas beaivi lea árbevirolaččat manaid ja nuaraid beaivi.

 

Manaid ja nuaraid beaivi bearjadaga 20.8.

• Musihkkabargobájit d. 9-12. Bargobájiid prográmmas lea musihkka birra máilmmi ja bargobájiin oahppit besset ieža ráhkadit musihka.

• Ijahis Idja násttazat –konsearta d.13-15. Konsearttas lávddi ala besset Sámeeatnama nuorra lohpádusat ja ođđa čeahpit!

 

www.ijahisidja.fi

 

ÖTÖKÄT - SMÅGREP työpaja lapsille ja nuorille

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

ÖTÖKÄT työpaja lapsille ja nuorille

 

Karesuando / Vita Huset / Ruotsi pe 25.6.2010 klo 17-21 (Suomen aikaa)

Kukkolankoski / Suomi ti 13.7.2010 klo 12-15 (Suomen aikaa)                          

 

ÖTÖKÄT työpajassa valmistetaan kesän ötököitä jokivarren kivistä ja rautalangasta. Työpaja on suunnattu lapsille ja nuorille molemmin puolin jokea. Työpaja ohjataan suomeksi ja ruotsiksi. Työpaja on maksuton ja kaikille avoin. Auringon paistaessa pajat järjestetään ulkona ja sateen sattuessa sisätiloissa. Työpajan tuottaa Taikalamppu Lapin lastenkulttuuriverkosto ohjaajana Tuija Kautto-Seinäjokinen.

 

Lisätiedot +358 (0)40 5600 814.

 

SMÅKREP workshop för barn och unga                          

 

Karesuando / Vita Huset / Sverige fredagen den 25 juni kl.17-21 (Finska tiden)

Kukkolankoski / Finland tisdagen den 13 juli kl.12-15 (Finska tiden)                    

 

På SMÅKRYP workshopen tillverkas sommarens småkryp av järntråd och strandstenar. Workshopen är avsedd för barn och ungdomar på bägge sidorna av älven (från Sverige och Finland). Instruktionerna ges på finska och svenska. Workshopen är gratis och öppen för alla. Under soligt väder ordnas workshopen utomhus och vid regn inomhus. Workshopen produceras av Lapplands barnkulturnätverk och handledaren heter Tuija Kautto-Seinäjokinen.

 

Mer information +358 (0)40 5600 814.             

   

Kameli Kemelin keskiviikot

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Kameli Kemelin keskiviikot tarjoavat kesäistä toimintaa perheille ja perheiden pienimmille Rovaniemen puistoissa ja pihoilla. Sateen sattuessa tapahtumat järjestetään sisällä. Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.

 

 

Ke 7.7.2010 klo 11-13 Sirripeikkojen runopiknik

Pääkirjaston, kaupungintalon ja Lappia-talon välisellä nurmikolla

Säveltäjä Marjatta Meritähden satutuokio, Hassun ja Massun konsertti ja Puolukkavarvas-runoleikkihetki sylivauvoille ja heidän vanhemmilleen.

Ota mukaasi viltti ja eväskori ja syö lounaasi kirjaston pihalla esitysten ja kesäisten työpajojen lomassa!

 

 

Ke 14.7.2010 klo 17-19 Klovni Klementtiinin puistokemut

Käpypuiston leikkikentällä Rajajääkärinkadulla

Työpajat, pihakirppis, esityksiä ja Klovni Klementtiinin sirkuskoulu.

Keksi ja mehutarjoilu! Tule paikalle omalla keppihevosellasi, jos sinulla on. Pihakirppiksellä lastenvaatteita, -tarvikkeita ja -kirjoja.

 

 

Ke 21.7.2010 klo 14-18 Hevosajelua ja perinneleikkejä

Lauri-tuotteiden pihalla Pohjolankatu 25

Pihaleikkejä, turinatuokioita ja hevosajelua. Mukaan voi tulla mihin aikaan tahansa eikä osallistumiskertoja ole rajoitettu. Vohvelikahvila!

 

 

Kameli Kemelin keskiviikot järjestävät:

Monitaideyhdistys Piste, Rovaniemen kaupungin kulttuuripalvelukeskus, Lapin maakuntakirjasto, Rovaniemen kuvataidekoulu ja Lapin Kansa

 

www.pisteenkesa.blogspot.com

 

 

Kesäpajat Kemin Sarjiksessa 7-9.6.2010

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Kemin Lasten kulttuurikeskus Sarjiksen kesäpajat on suunnattu yli 9-vuotiaille ja toiminta-aika on päivittäin klo 10-14. Pajoihin ilmoittaudutaan etukäteen ja jokaiseen pajaan mahtuu 12 osallistujaa. Materiaalimaksu on 10 € / päivä. Omat eväät mukaan.

 

• 7.6. Japanipaja

• 8.6. Hirviöpaja

• 9.6. Sarjakuvapaja

 

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Sanna Lemiläinen   Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

   

Lisää artikkeleita...

Sivu 1 / 2