Lastenkulttuurikeskus Lastu

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Lastenkulttuurikeskus Lastu innostaa ja auttaa pohjoissavolaisia lapsia ja nuoria osallistumaan taiteeseen ja kulttuuriin erityisesti oman elinympäristön tuntemisen, tutkimisen ja omaksi ottamisen kautta. Lastun toiminta-aluetta on kotipaikkakuntamme Lapinlahden lisäksi ympäröivä Pohjois-Savon maakunta. Arkkitehtuurikasvatuksen alalla toiminnalla on myös valtakunnallinen ulottuvuus.

Lastenkulttuurikeskus Lastun Taikalamppu-tehtävät ovat näyttelytoiminnan sekä rakennustaiteen, muotoilun ja ympäristökasvatuksen kehittäminen. Suunnittelemme ja toteutamme itse arkkitehtuuri-, muotoilu- ja ympäristökasvatukseen liittyviä työpajoja, koulutuksia, näyttelyitä ja opetusmateriaaleja. Autamme myös muita pohjoissavolaisia lastenkulttuuritoimijoita kehittämään lapsille ja nuorille suunnattua toimintaansa.

Useimmat Lastun työpajoista matkaavat lähelle lapsia ja nuoria heidän omaan elinympäristöönsä. Toimintaa toteutetaan niin kouluissa, päiväkodeissa kuin lastentapahtumissa ympäri Itä-Suomea. Punaisena lankana kaikessa toiminnassamme kulkee yhteys paikkaan, jossa toiminta tapahtuu sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistaminen oman taiteellisen tekemisen, osallisuuden ja oman elinympäristön vaalimisen keinoin.