Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX toimii Hämeenlinnassa lastenkulttuurin ja taidekasvatuksen kehittämis- ja kohtaamispaikkana. ARXin toiminnassa kokeillaan uudenlaisia lastenkulttuurin ja taidekasvatuksen menetelmiä. Kehittämishankkeiden myötä kulttuuria viedään kouluihin, päivähoitoon sekä
iltapäivätoimintaan ja vapaa-aikaan. Koululaisille suunnatun ARX Kampuksen ja päiväkoti-ikäisten Taidetta päivähoitoon -osioiden lisäksi kulttuurin pariin
houkutellaan myös nuoria erilaisten tapahtumakonseptien avulla. Koeajo -nuoret tapahtumatuottajina -menetelmä on levinnyt metodioppaan mukana ympäri maata. Elokuun alun vuosittainen voimanponnistus on nelipäiväisen Lasten taidefestivaali Hippaloiden järjestäminen.

ARXin kehittämisalueet verkostossa ovat festivaalien ja tapahtumien, esitystoiminnan, näyttämötaiteen sekä sirkustaiteen kehittäminen sekä saavutettavuus ja yhteistyörakenteet. Lisäksi ARX vastaa Taikalamppu-verkoston hallinnosta ja tiedottamisesta.