Taikalamppu-verkosto



Taikalamppu-verkostossa lapset ja nuoret pääsevät toteuttamaan itseään ja omia ideoitaan monenlaisten taiteellisten menetelmien kautta. Yhdessätoista eri puolella maata toimivassa Taikalamppu-keskuksessa kehitetään lasten ja nuorten kulttuuritoimintaa, ja jokaisella toimipisteellä on oma alueellinen kehittämistehtävänsä. Vaikka toiminta on usein aikuisten tuottamaa, se on ennen kaikkea lapsilähtöistä ja lasten ja nuorten omia taiteellisia tarpeita kunnioittavaa. Taikalamppu-verkostossa tuetaan myös lasten ja nuorten itsensä tuottamaa kulttuuria. Taiteellisen toiminnan kautta lapsi tai nuori rohkaistuu ilmaisemaan itseään, etsimään luovia ratkaisuja ja löytämään omanlaisen tavan olla ja toimia.
Taikalampun valo loistaa Suomessa jo kolmatta toimikautta. Opetusministeriön nimeämän verkoston käynnissä oleva toimikausi päättyy 2013. Verkosto toimii yhteistyössä valtiollisten, kunnallisten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Moniammatillinen yhteistyöverkosto synnyttää uudenlaisia toimintatapoja ja tuo taide-ja kulttuuritoiminnan luontevaksi osaksi lasten hyvinvointia edistävää työtä.
Taikalampun osaaminen on kaikkien käytössä
Opettajat, taidekasvattavat ja muut lastenkulttuurin toimijat voivat hakea näiltä sivuilta tietoa ja tuoreita menetelmiä. Kulttuuripankki-osiossa esitellään mm. näyttelyitä, joita voi tilata. Menetelmäoppaat-osio esittelee Taikalamppu-keskuksissa kehitellyt menetelmäoppaat. Ohjaaja voi ottaa oppaan avulla uuden menetelmän käyttöönsä itsenäisesti.
Opetusministeriön nimittämät jäsenet Taikalamppu-kaudella 2009-2013:
- Annantalon taidekeskus (Helsinki)
- Arkkitehtuuri ja ympäristökulttuurikoulu LASTU (Lapinlahti)
- Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX (Hämeenlinna)
- Kulttuuriaitta (Jyväskylä)
- Louhimo ja Bark (Seinäjoki/ Pohjanmaan liitto)
- Kaakon lasten ja nuorten kulttuuriverkosto (Kotka ja Lappeenranta)
- Lapin lastenkulttuuriverkosto (Rovaniemi)
- Kulttuuritalo Valve (Oulu)
- Porin lastenkulttuurikeskus (Pori)
- Pirkanmaa (Tampere ja Lempäälä)
- Vantaan kaupungin kulttuuripalvelut