Näkökulmat ja keinot

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Näkökulmia strategisiin päämääriin

Lähestymme strategisia päämääriä viidestä näkökulmasta: innovatiivinen toiminta, tehokas ja joustava organisoituminen, monisyinen verkostoituminen, määrätietoinen viestintä ja riittävä resursointi. Näistä näkökulmista on johdettavissa konkreettisia keinoja päämäärien saavuttamiseksi.

Innovatiivinen toiminta
Verkostoomme kuuluvat lastenkulttuurikeskukset kehittävät ja tuottavat toimintaa omilla alueillaan. Konkreettisen toiminnan myötä verkostomme tekemä työ siirtyy luonnolliseksi osaksi lasten ja nuorten arkea ja verkostomme synnyttää uusia taidekasvatuksen menetelmiä. Toiminnan suunnittelussa huomioidaan erilaisten kohderyhmien erityistarpeet. Lastenkulttuurikeskusten tulee toimia oman alueensa lastenkulttuurin asiantuntijoina ja edistää lastenkulttuurin asemaa kunnallisella ja maakunnallisella tasolla. Arviointi on Taikalamppu-verkoston arjessa toimiva työväline.

Tehokas ja joustava organisoituminen
Opetusministeriön nimittämät keskenään tasa-arvoiset Taikalamppu-keskukset muodostavat verkostomme ytimen. Keskukset muodostavat omat paikallisesti, alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti jatkuvasti muuttuvat ja kehittyvät verkostonsa. Jokaisella keskuksella on omat verkoston tavoitteita tukevat kehittämis- ja koordinointitehtävänsä, joiden myötä asiantuntijuutta ja vastuuta pystytään verkostossamme jakamaan.

Monisyinen verkostoituminen
Vaalimme tiivistä verkostoamme, mikä näkyy toiminnallisena yhteistyönä eri keskusten välillä, osaamisen jakamisena ja vertaistukena. Verkostomme toimii yhteistyössä taiteen, kulttuurin, kasvatuksen, nuorisotyön, liikunnan ja sosiaalityön ammattilaisten kanssa sekä verkostoituu perinteisesti lasten ja nuorten parissa tehtävän työn ulkopuolelle jäävien yllättävienkin tahojen kanssa. Uusien yhteistyökumppanuuksien löytyminen vaikuttaa sekä toiminnan sisältöihin että sen saavutettavuuteen.

Määrätietoinen viestintä
Toimintamme näkyväksi tekeminen edellyttää aktiivista viestintää. Viestintä on ennen kaikkea työkalu edellä mainittujen strategisten päämäärien toteuttamiseksi. Laadukkaan viestinnän toteutumisen edellytyksenä on suunnitelmallisuus, määrätietoinen kehittäminen, viestinnän yhteistyöverkostojen sekä yhteisten käytäntöjen luominen. Viestinnän työkaluna toimivat mm. verkoston tuottamat menetelmäoppaat, verkkosivut, seminaarit ja eri tiedotuskanavat sekä kunkin Taikalamppu-keskuksen omat yhteistyöverkostot.
 
Riittävä resursointi
Laadukkaan palvelun tuottaminen ja toiminnan kehittyminen edellyttävät asianmukaista resursointia, joka pitää sisällään verkoston yhteisen työntekijän, keskuksissa riittävän, ammattitaitoisen henkilökunnan, tarkoituksenmukaiset tilat sekä vakaan toiminnan ja kehittämistyön rahoituksen. Rahoituspohja rakentuu yli hallintokuntarajojen. Sisällöllisen kehittämistyön edellytyksenä on toimiva valtakunnallinen lastenkulttuurikeskusten verkosto ja tähän verkostoon kuuluvien keskusten luomat osaamisverkostot.

Keinoja päämäärien saavuttamiseksi

Päämäärä: Osallistavan taide- ja kulttuurikasvatuksen kehittämien

  • Toiminnan näkökulmasta: uusien menetelmien kehittäminen ja kohdennetut palvelut 
  • Organisoitumisen näkökulmasta: kehittämis- ja koordinointitehtävät sekä vertaisarviointi
  • Verkostoitumisen näkökulmasta: sisäinen verkostoituminen ja taiteen kentällä verkostoituminen
  • Viestinnän näkökulmasta: Taikalamppu-seminaarit, menetelmäoppaat, paikallisesti ja alueellisesti kohdennettu viestintä
  • Resursoinnin näkökulmasta: ammattitaitoinen henkilökunta ja kehittämistyön resursointi

Päämäärä: Lasten- ja nuortenkulttuuripalveluiden saavutettavuuden kehittäminen

  • Toiminnan näkökulmasta: erilaisten kohderyhmien huomioiminen, erilaisten toimintaympäristöjen huomioiminen ja arviointi
  • Organisoitumisen näkökulmasta: kehittämis- ja koordinointitehtävät
  • Verkostoitumisen näkökulmasta: sisäinen verkostoituminen ja organisaatio avoin uusille yhteistyökumppaneille
  • Viestinnän näkökulmasta: verkkoviestintä, menetelmäoppaat, verkoston ”säteily” ja paikallisesti ja alueellisesti kohdennettu viestintä
  • Resursoinnin näkökulmasta: toiminnan vakaa resursointi, tilat ja luovat oppimisympäristöt

Päämäärä: Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen

  • Toiminnan näkökulmasta: taidekasvatus osaksi lasten ja nuorten arkea ja arviointi
  • Organisoitumisen näkökulmasta: organisaatio avoin uusille yhteistyökumppaneille
  • Verkostoitumisen näkökulmasta: sisäinen verkostoituminen ja moniammatillinen verkostoituminen
  • Viestinnän näkökulmasta: Taikalamppu-seminaarit, moniammatilliset kohtaamiset sekä paikallisesti ja alueellisesti kohdennettu viestintä
  • Resursoinnin näkökulmasta: rahoituspohjan rakentuminen yli hallintokuntarajojen ja osaamisverkostot

Päämäärä: Kulttuuripoliittinen vaikuttaminen

  • Toiminnan näkökulmasta: lastenkulttuuri painopisteenä kuntien ja alueiden strategioissa
  • Organisoitumisen näkökulmasta: vaikuttaminen paikallisesti ja alueellisesti yhteistyössä
  • Verkostoitumisen näkökulmasta: sisäinen verkostoituminen ja moniammatillinen verkostoituminen 
  • Viestinnän näkökulmasta: valtakunnallinen ja kansainvälinen viestintä, arviointi, yhteinen mittaristo ja siitä tiedottaminen sekä Taikalamppu-seminaarit
  • Resursoinnin näkökulmasta: verkoston yhteinen koordinaattori, sisäinen verkostoituminen, rahoituspohjan rakentuminen yli hallintokuntarajojen ja osaamisverkostot